Heissan!
Se oli sellanen reissu sitten, no ei ihan mukavaa oli, yhtä juttua lukuun ottamatta. Kiitos vain kaikille. Njoo, mutta tosiaan lähdettiin tiistai aamuna siinä kaheksan aikoihin bussilla kohti kustavia, jossa pysähdyimme syämään. Kustaviin saavuimme n. kymmeneltä, siinä sitten istuskeltiin ja nautittiin auringosta sellaset kaks tuntii, syötiin ja taas istuttiin hetki auringosssa, kunnes lopulta päästiin lähtemään yhteysaluksella kohti Brändöötä, jossa yövyimme ensimmäisen yön.
Kun saavuimme Brändööseen majottauduimme hotelli Gullvivaniin. Ja yllätysyllätys vaihdoimme vaatteet ja menimme rantaan makaamaan aurinkoon. Ensimäinen päivä menikin suurimmaksi osaksi vain oleskellessa, paitsi illalla oli noin kahden tunnin opastettu kiertoajelu. Ilalla vielä grillattiin ja sellasta.
Keskiviikko aamulla lähdimme kohti Ahvenanmaata. Sinne saavuttuamme meillä alkoi heti opastettu kierros, kävimme jossain linnassa ja Chipsin tehtaalla, josta saatiin muutama laatikollinen sipsejä :D Sieltä sitten mentiin syämään ja sitten majottauduimme hotelli Cikadaan. Illalla ohjelmassa oli vielä joku museo ja riistasafari, jossa en kuitenkaan ollut mukana.
Torstaina ohjelmassa oli Getan vaellus, olin ensin vähän epäröivä, mutta se oli oikeestaan ihan mukava. Tämän jälkeen oli vain vapaa aikaa ja käytiinkin kävelemässä keskustassa ja kierreltiin kauppoja.
Perjantaina sitten lähdettiin laivalla kohti Turkua. Siellä nyt ei tapahtunut oikeen mitään ihmeellistä, istuttiin, juteltiin, syätiin ja sellasta.
Tiivistettynä tällanen oli meijä viikko. Kuvia tämän viikon jälkeen kamerassa oli 520.
Se olis sit viikko enään jäljellä, ja rento viikko onkin tulossa!
Hyvää viikonloppuja kaikille!