Heissan!
On tää kirjottaminen nyt kyl vähän jääny, mut ei oikee oo ollu mitää kirjotettavaa, eikä mul nyt oikee oo ollu sellasta fiilistä kirjottaa. Ei kyl nytkään, mut aattelin nyt tulla tänne edes jottain väsäämään. Nää viikot menee ku tuuli vaan, no mut tällast se on, koko ajan menos johonki suuntaa, koskakohan tulee se aika, et voi vaan olla, ajattelemaatta yhtään mitään.
Täl hetkel ku pääs pitäis liikkuu koulu, valtakunnalliset ja päättötodistuksen numerot, mut ei nyt ei kiinnosta, pääs pyörii vaan läheisen ihmisen vakava sairastuminen ja hänen tilanteensa. Kaikki vaan sanoo, et kyl kaikki menee hyvin, mut entäs jos ei? Ja tilannetta ei yhtään helpota, että henkilö on itse täysin varma lähdöstään. Moni on ehkä kokenut vastaavan tilanteen, mutta silti sitä aina miettii, että miksi minä. Aina vain toivoo, että herää ja kaikki olisikin ollut vain pahaaunta.
Odotathan pilven reunalla?
